Lars Magnus Björkman-Björkenheim, vuorineuvos, syntynyt Tukholmassa marraskuun 6. päivänä 1793, kuollut Turussa joulukuun 25. päivänä 1869. Vanhemmat: tukkukauppias Bengt Magnus Björkman ja Ulrika Magdalena Levin.
—Ruotsin Värmlannista peräisin olevan Björkmanin suvun jälkeläiset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla Etelä-Pohjanmaan ja muunkin Suomen elinkeinoelämään, erityisesti raudanjalostuksen ja maatalouden kehitykseen. Orisberg, Kimo ja Oravainen ovat ne paikat joissa Björkmanin suku on toiminut Pohjanmaalla, ja näistä ensiksi mainittu paikka Isossakyrössä on huomattavana maatilana edelleen saman suvun hallussa. Raudanjalostuksen harjoittamiseksi hankki tukholmalainen kauppias Bengt Magnus Björkman 1783 omistusoikeuden edellä mainittuihin ruukkeihin, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet monille omistajille. Björkman toimi tarmokkaasti turvatakseen takkiraudan tuontioikeuden Ruotsista ruukkejaan varten, ja tässä hän onnistuikin, koska ruukkien läheisyydestä ei ponnistuksista huolimatta saatu riittävästi kunnollista rautamalmia. Hänen aikanaan Orisbergin ruukin yhteyteen rakennettiin Kotilammen alapuolelle kilometrin pituinen pato vedensaannin turvaamiseksi, ja omilla laivoillaan Björkman kuljetti rautamalmia ulkomaille. Ruukkien toiminnalle oli Suomen sota haitallinen ja lisäksi Haminan rauhanteossa määrättiin, että Ruotsin kansalaiset eivät saaneet Suomessa omistaa kiinteistöjä. Tämän vuoksi Björkmanin oli 1815 myytävä omistamansa Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit ja seuraavana vuonna Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tila sahoineen vanhimmalle pojalleen Bengt Ludvigille. V. 1818 osti tämän nuorempi veli, kapteeni Lars Magnus Björkman Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tilan, joiden historiassa alkoi uusi nousukausi. Björkman opiskeli aluksi Upsalassa lakitiedettä, mutta siirtyi 1811 armeijaan, josta kuitenkin kolmen vuoden kuluttua erosi. V. 1816 hän kuitenkin Suomen kansalaisena vielä meni Venäjän armeijaan, josta palasi kaksi vuotta myöhemmin kapteenina maahamme. Hän asettui asumaan Orisbergiin ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan ruukkejaan ja tiluksiaan. Yhdessä Seinäjoen ruukin patruunan G.A. Wasastjernan kanssa hän pani 1830 toimeen malmin louhinnan Etelä-Pohjanmaan ensimmäisessä ja varsinaisesti ainoassa Wittingin rautakaivoksessa, mutta kaivostyöt oli lopetettava malmin heikon rautapitoisuuden ja haurauden vuoksi. Björkman turvautui myöhemmin, erityisesti itämaisen sodan aikana, jolloin raaka-aineen saanti Ruotsista keskeytyi, maakunnan järvi- ja suomalmiin. Järvimalmia tuotiin etupäässä Oravaisiin Lappajärvestä ja Kortesjärven Palojärvestä, kun taas suomalmia oli saatavissa lähempääkin. Suunnittelipa Björkman järvi- ja suomalmin putsauslaitosta Kimon ruukin yhteyteen, mutta näiden malmien kokeilut antoivat kuitenkin siksi heikkoja tuloksia, että suunnitelmasta luovuttiin. On syytä todeta että Kimon ruukin yhteydessä oli myös mylly ja saha, kun taas Oravaisten ruukin yhteydessä toimi jonkin aikaa valimo ja konepaja. Orisbergin ruukkiin vuorostaan kuului Kotilammen alapuolella olevien kahden kosken varrella kaksi kankipajaa, nippupaja, mylly ja kotitarvesaha. V. 1845 siirrettiin Kimon ruukista ylävasara Orisbergistä pohjoiseen sijaitsevaan Myllykoskeen. Tämä laitos oli käytännössä vuoteen 1867. V. 1834 Björkman korotettiin ansioistaan aatelissäätyyn Björkenheim-nimisenä. V. 1864 hän sai vuorineuvoksen arvonimen. Nämä kunnianosoitukset eivät olleet aiheettomia, sillä Björkenheimin ruukit olivat 1800-luvun alkupuolella maamme suurimmat kankiraudan valmistajat ja niiden rautaa vietiin ulkomaillekin. Björkenheimillä oli tätä varten sekä malmin ja tarvikkeiden tuontia varten omia laivojakin. Ei ole myöskään unohdettava näiden ruukkien, erityisesti Orisbergin ja Kimon, taitavia ja kuuluja seppiä eikä muita ammattimiehiä, jotka levittivät ammattitaitoa ympäristöönsä. Metsien puutteesta johtuva puuhiilen saannin vaikeutuminen, veden vähyys, pitkät kuljetusmatkat ja raudan valmistuksen alalla Etelä-Suomessa tapahtunut nopea kehitys pakottivat Björkenheimin vähitellen lopettamaan ruukkiensa toiminnan. Merkantilistisen ajan monenlaiset säännöstelytoimenpiteet ja niihin liittyvä byrokratia eivät myöskään olleet omiaan kannustamaan yrittäjiä. Björkenheim muutti Orisbergistä 1830-luvulla ostamaansa Euran Vuojoen kartanoon josta tuli sen ajan uudenaikaisin suurtila. Hänen omistukseensa joutuivat myös Kellokosken ruukki ja siihen kuuluvat maat sekä Orimattilassa sijaitsevat Ruhan, Teriniemen ja Paavolan tilat, jotka hän viljeli hyvään kuntoon.—Mutta jo Orisbergin aikanaan Björkenheim uhrasi tarmoaan suoviljelykseen laajentaen sitä jatkuvasti ja kehitti maanviljelyksen ohella karjataloutta tavalla, jota on pidettävä esimerkillisenä koko maata ajatellen. Luonteenomaista hänen tarmolleen oli myös se, että hän sai 1828 Orisbergin omaksi seurakunnakseen ja rakennutti sinne Engelin piirustusten mukaan kirkon sekä pappilan, jonka koulusalissa pappi toimi opettajana. Kirkko valmistui 1831 ja sen tapulista tuli kreikkalaistyylinen. Pappila valmistui vuotta myöhemmin. Orisbergin seurakunnassa oli suomen- ja ruotsinkielisiä jokseenkin yhtä paljon, ja molemmilla kielillä myös tapahtuivat jumalanpalvelukset samoin kuin opetuskin. V. 1869 pieni seurakunta liitettiin Isonkyrön seurakuntaan ja Pappilan koulu muuttui kansakouluksi. Myös ruukin ja v. 1804 rakennetun tilan päärakennuksen Björkenheim laittoi erinomaiseen kuntoon sekä valmistutti asuintiloja työntekijöilleen. Eurasta ja Turusta, jossa Björkenheim tavallisesti asui Orisbergistä muuttonsa jälkeen talvisin, hän kävi pari kertaa vuodessa Pohjanmaalla. Kun Björkenheim kuoli Turussa hoiti hänen leskensä jonkin aikaa kuolinpesän omaisuutta. V. 1815 myytiin Kimon ja Oravaisten ruukit niiden silloiselle hoitajalle Anders Reinhold Wangelille, kun taas Orisbergin ruukin maatiloineen sai 280.000 markan hinnasta haltuunsa nuorin pojista, Adolf Edvar Björkenheim. Oravaisten ruukki lopetettiin 1867 ja tilalle perustettiin verkatehdas. Kimon ruukki toimi vuoteen 1891 ja Orisbergin ruukki vuoteen 1900. -On vielä syytä mainita, että Lars Magnus Björkenheim osallistui aatelissäädyn edustajana 1860-luvun valtiopäiville ja aikakirjat kertovat hänen persoonallisista kannanotoistaan niilläkin. Häntä käytettiin erityisesti taloudellisten kysymysten tuntijana, ja varsinkin on merkittävä aikakirjoihin hänen taistelunsa maan vapaan myyntioikeuden sekä lohkomisen puolesta. Myös muiden valtakunnallisten maatalouskysymysten käsittelyyn hän eri yhteyksissä osallistui.
—Puoliso 1) Loviisa Vilhelmiina Bergenheim Tyrväällä kesäkuun 24 päivänä 1821, syntynyt elokuun 13. päivänä 1801, kuollut Vuojoella maaliskuun 12. päivänä 1840. Vanhemmat: hovioikeuden presidentti Erik Johan Bergenheim ja Hedvig Sofia Hannelius. 2) Charlotta Sofia Taube, Tenholassa kesäkuun 15. päivänä 1841, syntynyt syyskuun 3. päivänä 1816, kuollut Maarianhaminassa kesäkuun 25. päivänä 1893. Vanhemmat: majuri Juhana Reinhold Taube ja Ottiliana Lovisa Kraemer.
