tiistai 4. elokuuta 2009

Laupan Kartano (Viro)




Ensimmäiset tiedot Laupan kylästä ovat peräisin vuodelta 1564. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf antoi 15 manttaalin kokoisen kylän ratsumiehelleen Claus Trollolle palkkioksi armeijapalveluksesta. Vuonna 1627 paikkakunnalle rakennettiin kartano, joka siirtyi 1630 Reinhold Fabian Fersenin omistukseen.Puoliso: Dorothea von Wrangel ( Hans von Wrangel& Barbara Anrep) Ensimmäinen kartanorakennus rakennettiin ilmeisesti Fersenien aikaan. Kartano myytiin vuoden 1849 maaliskuussa Riguldin kartanon omistajalle Gustav Wilhelm von Taubelle ,Puoliso: Gustava Theophile von Fersen
Uusi herraskartano valmistui arkkitehti Schonertin piirustusten mukaan vuonna 1856. Samaan aikaan alettiin rakentaa myös puistoa. Taubet olivat aktiivisia ihmisiä paikkakunnalla. Heidän aloitteestaan perustettu osakeyhtiö rakensi Türille paperitehtaan. Vuonna 1900 valmistui Tallinnan ja Viljandin välinen kapearaiteinen rautatie.
Kartanon päärakennus poltettiin joulukuun 19. päivänä 1905. Kartanon nykyinen edustava päärakennus rakennettiin palaneen rakennuksen tilalle arkkitehti Rosenbaumin piirustusten mukaan 1911–1913.

Kartanossa on toiminut vuodesta 1922 lähtien koulu – nykyään Laupan peruskoulu.