sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Henrik Klasson Horn af Kanckas




Henrik Klasson Horn af Kanckas Soturi, Ritari, Valtaneuvos, Valtiomies, s. 1512, k. 21.6. 1595. palveli nuorempana Kuninkaan verokamarissa ja sai 1540 toimeksi pitää Suomessa sen kaikissa linnalääneissä puolueettoman tarkastuksen ja toimittaa kohtuullisen veronpanon. 1549 hänet nimitettiin Etelä-Suomen laamanniksi ja lähetettiin 1552 lopettamaan talonpoika Hannu Nyrhin Lappeella aikaansaamat levottomuudet. Venäjän sodan syttyessä 1555 Horn määrättiin sotajoukkojen päälliköksi ja hän otti osaa onnistumattomaan retkeen Pähkinälinnaa vastaan. Myöskin hän sai tehtäväkseen valvoa 1556 toimitettavaa verontasoitusta. Monessa luottamustoimessa Horn siis oli ollut ja ne Kuninkaan mieliksi suorittanut, kun Kustaa Vaasa määräsi hänet nuoren Juhana Herttuan neuvonantajaksi Suomeen. Tässä asemassa hän sitten Herttuan puolesta hoiti herttuakunnan hallitusta, seurasi herraansa Puolan matkalle 1562, mutta luopui hänestä, kun ilmitaistelu Kuningasta vastaan puhkesi. Juhana pani tämän kovin pahakseen, eikä koskaan Horniin täydellisesti leppynyt. Horn nimitettiin nyt sotaväen ylipäälliköksi Viroon ja 1565 maan käskynhaltijaksi. Valtaistuimelle noustuaan Juhana III epäili, että Horn tekisi hänelle "kaikkea mahdollista kiusaa", vangitutti hänen perheensä ja käski hänen kohta luopumaan Tallinnasta ja käskynhaltijan virastaan, minkä Horn tekikin. Vasta vähitellen Juhana suostui Hornin kokemusta jälleen käyttämään. Vuonna 1571 hänelle uskottiin Suomen hallituksen johto. 1575 hänet taas nimitettiin Tallinnan päälliköksi, jona hän poikansa Kaarle Henrikinpojan kanssa johti tammi-maaliskuussa 1577 kaupungin kuuluisaa puolustautumista 50000 miehen suuruista venäläistä armeijaa vastaan. Ritariksi Horn lyötiin 1561, nimitettiin valtaneuvokseksi ja hänestä tuli Pohjois-Suomen laamanni (menetettyään laamanninvirkansa Etelä-Suomessa 1560).
Vanhemmat: Klas Henriksson Horn ja Kristina Jacobsdotter.
Puoliso: Vihitty 1544 Elin Arvidsdotter Stålarm. k. 1577 Masku, Kankainen.
Vanhemmat: Arvid Eriksson Stålarm ja Christina Knutsdotter Kurki .

torstai 21. toukokuuta 2009

Westerlund Sukutaulu

Lars Magnus Björkman- Björkenheim



Lars Magnus Björkman-Björkenheim, vuorineuvos, syntynyt Tukholmassa marraskuun 6. päivänä 1793, kuollut Turussa joulukuun 25. päivänä 1869. Vanhemmat: tukkukauppias Bengt Magnus Björkman ja Ulrika Magdalena Levin.

—Ruotsin Värmlannista peräisin olevan Björkmanin suvun jälkeläiset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla Etelä-Pohjanmaan ja muunkin Suomen elinkeinoelämään, erityisesti raudanjalostuksen ja maatalouden kehitykseen. Orisberg, Kimo ja Oravainen ovat ne paikat joissa Björkmanin suku on toiminut Pohjanmaalla, ja näistä ensiksi mainittu paikka Isossakyrössä on huomattavana maatilana edelleen saman suvun hallussa. Raudanjalostuksen harjoittamiseksi hankki tukholmalainen kauppias Bengt Magnus Björkman 1783 omistusoikeuden edellä mainittuihin ruukkeihin, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet monille omistajille. Björkman toimi tarmokkaasti turvatakseen takkiraudan tuontioikeuden Ruotsista ruukkejaan varten, ja tässä hän onnistuikin, koska ruukkien läheisyydestä ei ponnistuksista huolimatta saatu riittävästi kunnollista rautamalmia. Hänen aikanaan Orisbergin ruukin yhteyteen rakennettiin Kotilammen alapuolelle kilometrin pituinen pato vedensaannin turvaamiseksi, ja omilla laivoillaan Björkman kuljetti rautamalmia ulkomaille. Ruukkien toiminnalle oli Suomen sota haitallinen ja lisäksi Haminan rauhanteossa määrättiin, että Ruotsin kansalaiset eivät saaneet Suomessa omistaa kiinteistöjä. Tämän vuoksi Björkmanin oli 1815 myytävä omistamansa Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit ja seuraavana vuonna Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tila sahoineen vanhimmalle pojalleen Bengt Ludvigille. V. 1818 osti tämän nuorempi veli, kapteeni Lars Magnus Björkman Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tilan, joiden historiassa alkoi uusi nousukausi. Björkman opiskeli aluksi Upsalassa lakitiedettä, mutta siirtyi 1811 armeijaan, josta kuitenkin kolmen vuoden kuluttua erosi. V. 1816 hän kuitenkin Suomen kansalaisena vielä meni Venäjän armeijaan, josta palasi kaksi vuotta myöhemmin kapteenina maahamme. Hän asettui asumaan Orisbergiin ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan ruukkejaan ja tiluksiaan. Yhdessä Seinäjoen ruukin patruunan G.A. Wasastjernan kanssa hän pani 1830 toimeen malmin louhinnan Etelä-Pohjanmaan ensimmäisessä ja varsinaisesti ainoassa Wittingin rautakaivoksessa, mutta kaivostyöt oli lopetettava malmin heikon rautapitoisuuden ja haurauden vuoksi. Björkman turvautui myöhemmin, erityisesti itämaisen sodan aikana, jolloin raaka-aineen saanti Ruotsista keskeytyi, maakunnan järvi- ja suomalmiin. Järvimalmia tuotiin etupäässä Oravaisiin Lappajärvestä ja Kortesjärven Palojärvestä, kun taas suomalmia oli saatavissa lähempääkin. Suunnittelipa Björkman järvi- ja suomalmin putsauslaitosta Kimon ruukin yhteyteen, mutta näiden malmien kokeilut antoivat kuitenkin siksi heikkoja tuloksia, että suunnitelmasta luovuttiin. On syytä todeta että Kimon ruukin yhteydessä oli myös mylly ja saha, kun taas Oravaisten ruukin yhteydessä toimi jonkin aikaa valimo ja konepaja. Orisbergin ruukkiin vuorostaan kuului Kotilammen alapuolella olevien kahden kosken varrella kaksi kankipajaa, nippupaja, mylly ja kotitarvesaha. V. 1845 siirrettiin Kimon ruukista ylävasara Orisbergistä pohjoiseen sijaitsevaan Myllykoskeen. Tämä laitos oli käytännössä vuoteen 1867. V. 1834 Björkman korotettiin ansioistaan aatelissäätyyn Björkenheim-nimisenä. V. 1864 hän sai vuorineuvoksen arvonimen. Nämä kunnianosoitukset eivät olleet aiheettomia, sillä Björkenheimin ruukit olivat 1800-luvun alkupuolella maamme suurimmat kankiraudan valmistajat ja niiden rautaa vietiin ulkomaillekin. Björkenheimillä oli tätä varten sekä malmin ja tarvikkeiden tuontia varten omia laivojakin. Ei ole myöskään unohdettava näiden ruukkien, erityisesti Orisbergin ja Kimon, taitavia ja kuuluja seppiä eikä muita ammattimiehiä, jotka levittivät ammattitaitoa ympäristöönsä. Metsien puutteesta johtuva puuhiilen saannin vaikeutuminen, veden vähyys, pitkät kuljetusmatkat ja raudan valmistuksen alalla Etelä-Suomessa tapahtunut nopea kehitys pakottivat Björkenheimin vähitellen lopettamaan ruukkiensa toiminnan. Merkantilistisen ajan monenlaiset säännöstelytoimenpiteet ja niihin liittyvä byrokratia eivät myöskään olleet omiaan kannustamaan yrittäjiä. Björkenheim muutti Orisbergistä 1830-luvulla ostamaansa Euran Vuojoen kartanoon josta tuli sen ajan uudenaikaisin suurtila. Hänen omistukseensa joutuivat myös Kellokosken ruukki ja siihen kuuluvat maat sekä Orimattilassa sijaitsevat Ruhan, Teriniemen ja Paavolan tilat, jotka hän viljeli hyvään kuntoon.—Mutta jo Orisbergin aikanaan Björkenheim uhrasi tarmoaan suoviljelykseen laajentaen sitä jatkuvasti ja kehitti maanviljelyksen ohella karjataloutta tavalla, jota on pidettävä esimerkillisenä koko maata ajatellen. Luonteenomaista hänen tarmolleen oli myös se, että hän sai 1828 Orisbergin omaksi seurakunnakseen ja rakennutti sinne Engelin piirustusten mukaan kirkon sekä pappilan, jonka koulusalissa pappi toimi opettajana. Kirkko valmistui 1831 ja sen tapulista tuli kreikkalaistyylinen. Pappila valmistui vuotta myöhemmin. Orisbergin seurakunnassa oli suomen- ja ruotsinkielisiä jokseenkin yhtä paljon, ja molemmilla kielillä myös tapahtuivat jumalanpalvelukset samoin kuin opetuskin. V. 1869 pieni seurakunta liitettiin Isonkyrön seurakuntaan ja Pappilan koulu muuttui kansakouluksi. Myös ruukin ja v. 1804 rakennetun tilan päärakennuksen Björkenheim laittoi erinomaiseen kuntoon sekä valmistutti asuintiloja työntekijöilleen. Eurasta ja Turusta, jossa Björkenheim tavallisesti asui Orisbergistä muuttonsa jälkeen talvisin, hän kävi pari kertaa vuodessa Pohjanmaalla. Kun Björkenheim kuoli Turussa hoiti hänen leskensä jonkin aikaa kuolinpesän omaisuutta. V. 1815 myytiin Kimon ja Oravaisten ruukit niiden silloiselle hoitajalle Anders Reinhold Wangelille, kun taas Orisbergin ruukin maatiloineen sai 280.000 markan hinnasta haltuunsa nuorin pojista, Adolf Edvar Björkenheim. Oravaisten ruukki lopetettiin 1867 ja tilalle perustettiin verkatehdas. Kimon ruukki toimi vuoteen 1891 ja Orisbergin ruukki vuoteen 1900. -On vielä syytä mainita, että Lars Magnus Björkenheim osallistui aatelissäädyn edustajana 1860-luvun valtiopäiville ja aikakirjat kertovat hänen persoonallisista kannanotoistaan niilläkin. Häntä käytettiin erityisesti taloudellisten kysymysten tuntijana, ja varsinkin on merkittävä aikakirjoihin hänen taistelunsa maan vapaan myyntioikeuden sekä lohkomisen puolesta. Myös muiden valtakunnallisten maatalouskysymysten käsittelyyn hän eri yhteyksissä osallistui.

—Puoliso 1) Loviisa Vilhelmiina Bergenheim Tyrväällä kesäkuun 24 päivänä 1821, syntynyt elokuun 13. päivänä 1801, kuollut Vuojoella maaliskuun 12. päivänä 1840. Vanhemmat: hovioikeuden presidentti Erik Johan Bergenheim ja Hedvig Sofia Hannelius. 2) Charlotta Sofia Taube, Tenholassa kesäkuun 15. päivänä 1841, syntynyt syyskuun 3. päivänä 1816, kuollut Maarianhaminassa kesäkuun 25. päivänä 1893. Vanhemmat: majuri Juhana Reinhold Taube ja Ottiliana Lovisa Kraemer.

Vuojoen Kartano (Eurajoki)



Vanhat kirjoitukset mainitsevat Vuojoen kartanon jo 1500-luvulla, silloin nimellä Vuohijoki. Kulta-aika kartanolle alkoi kuitenkin vasta Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa II Adolfin lahjoitettua kruunulle kuuluvat Vuojoen, Lavilan ja Irjanteen serkulleen sotamarsalkka Åke Tott'ille 1630. 'Kuninkaan lumiauraksi' kolmekymmenvuotisessa sodassa nimitetty Tott sai sotamarsalkan arvon palkkiona ansioistaan 1630 ja kartanon maksuna ratsuväkikomppanian kolmevuotisesta varustamisesta ja ylläpidosta, muistuteltuaan aikansa tällaisesta lupauksesta. Åke Tott (1598-1640) kuoli Lavilassa 42-vuotiaana ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon jossa marmorinen hautamuistomerkki tänäänkin on. Verensyöksyn saaneen Tott'in verta kerrotaan läikähtäneen kirkkomaalle kannettaessa Åke Tott'in verikiveksi mainitulle kivelle, joka on nykyään merkitty ja sijaitsee puhelinosuuskunnan talon lähellä.

Kartano siirtyi Tott'in suvulta avioliittojen ja kauppojen kautta suvuille Soop, Wachtmeister, von Fersen, Klinckowstöm ja lopulta 1829 Björkmanin perheelle. Omistaja, kapteeni Lars Magnus Björkman (1793-1869) aateloitiin 1834 ja otti käyttöön nimen Björkenheim. Hän rakennutti nykyisin Vuojoen linnana tunnetun päärakennuksen. Hänen poikansa Axel Björkenheim (1843-1907) jatkoi kartanon pitoa. Axelin kuoltua hänen perillisensä muodostivat tilasta osakeyhtiön, kun muuttuneessa poliittisessa tilanteessa ei löytynyt tilanpidon jatkajaa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Klaus Fleming 1535-1597




















Kaarle Herttua:
"Jos olisit nyt ollut hengissä,ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan"

Ebba Stenbock:
"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olis
päässyt tänne asti"

Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli paitsi vapaaherra, niin myös kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on siis yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistatta tärkeä hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa. Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski.

Nuijasodan aikaan Klaus Fleming höykytti kapinoivia talonpoikaisarmeijoita vuosien 1596-1597 välisenä aikana. Kun kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan välit tulehtuivat lopullisesti, pysyi Fleming uskollisena ensin mainitulle. Olihan hän ollut läsnä jo tämän kruunajaisissa. Venäjää vastaan käydyssä sodassa Fleming johdatti joukot maitse ja meritse Inkeriin sekä edelleen Novgorodin liepeille. Sotilasuransa alussa hänet oli määrätty Savon suksimiesten päälliköksi, koska hänellä kuninkaan sanojen mukaan oli "jommoinenkin taito suksilla liikkua".

Juhanan kuoltua Klaus Fleming tuki yhä voimakkaammin Sigismundia ja avoimesti uhmasi valtionhoitajaksi määrätyn Kaarle herttuan käskyjä. Vaikka Venäjää vastaan solmittiin rauha jo 1595, piti Fleming joukkonsa koossa johtaen Suomen maakuntia Kaarlesta huolimatta. Tämä johti sitten em. nuija- eli sisällissotaan. Talonpojat saatiin helposti nousemaan vastustamaan Flemingiä, koska tämä linnaleirit rasittivat tavallisia ihmisiä suhteettomasti ja Rautamarskin otteet olivat lisänimen mukaisia.

Nuijasodan päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.
Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Ingeborg Aakentytär Tott

Hämeen linnan valtiatar

Vuosina 1504-1507 Hämeen linnassa oli naispuolinen päällikkö. Ylhäistä sukua oleva Ingeborg Åakentytär Tott sai linnan hallinnan itselleen miehensä Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturen kuoltua. Suurin osa Suomen linnoista oli ollut Sten Sturen henkilökohtaisessa valvonnassa ja hänen kuoltuaan kaikki muut linnat ja läänit palautuivat Ruotsin kruunulle ja valtaneuvoksille. Hämeen linna ja Kokemäenkartanon lääni oli määrätty Ingeborg Aakentyttärelle leskeneläkkeeksi.

Miehensä kuoleman jälkeen Ingeborg Aakentytär tuli vuoden 1504 lopulla Hämeen linnaan. Hämeessä muistettiin vielä hyvin venäläisten vajaa kymmen vuotta aiemmin tekemä hyökkäys alueelle. Unioniajan juonittelut, sodat ja valtataistelut olivat Ingeborgille tuttuja. Vuonna 1505 yritti linnan entinen vouti Folke Gregerinpoika saada linnaa haltuunsa Ruotsin valtaneuvoston tuella. Folken joukot joutuivat kuitenkin kääntymään takaisin, koska Ingeborgilla oli takanaan linnan väki sekä eräiden merkittävien aatelisten tuki. Ingeborg Aakentytär oli ainoa nainen, joka keskiajalla hoiti Hämeen linnan päällikkyyttä. Valitettavasti hänen valtakautensa jäi lyhyeksi, koska hän kuoli vuonna 1507 Hämeen linnassa.

Ingeborgista kertovissa lähteissä ei ole havaittavissa pienintäkään viittausta siitä, että hänet olisi haluttu syrjäyttää siksi, että hän oli nainen tai että hänen kykyjään johtaa linnaa myös kriisitilanteessa olisi epäilty. Pikemminkin joistakin Ingeborgiin viittaavista kommenteista on havaittavissa, että häntä pidettiin jopa hieman liian pätevänä aikakauden juonittelevien osapuolten harmiksi. Samalta aikakaudelta löytyy myös muita vahvoja naisia, jotka omalta osaltaan kumoavat käsityksen keskiajan naisten toisarvoisesta asemasta. Naisten kykyihin uskottiin ja heidän mielipiteitään kuunneltiin.




Blogilista

maanantai 18. toukokuuta 2009

Aurora Karamzin,Aurora Demidov,Catherine Oxenberg



Aurora Karamzin oli aikansa kuuluisin kaunotar. Hän oli kahdesti naimisissa varakkaiden miesten kanssa, ja käytti suurta omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen.

Aurora Karamzin asui Töölönlahden rannalla Hakasalmen huvilassa, jossa hän kuoli vuonna 1902 elettyään 94-vuotiaaksi. Hän lahjoitti huvilan Helsingin kaupungille, ja siellä toimii nyt kaupunginmuseo. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään mielenkiintoisia Helsinkiin liittyviä erikoisnäyttelyitä. Piharakennuksessa on kahvila.

Kahvilarakennuksen takana on pieni hautakivi. Siinä lukee venäjäksi ”Shamil, pikku koiramme, Tbilis 1845, Helsinki 1860”. Näiden siperianlehtikuusten katveeseen on haudattu Aurora Karamzin koira,

pieni pörröinen terrieri, jonka Aurora oli saanut Georgian pääkaupungista Tbilistä ollessaan siellä tarkistamassa ensimmäisen aviomiehensä Pavel Demidovin kaivoksia. Auroran Demidovilta saaman maailman seitsemänneksi suurimman timantin kopio on kaupunginmuseossa. Oikealla timantilla Auroran oli maksettava poikansa hurjastelujen ja pelihimojen laskut.

Auroran appi Nikolai Demidov oli hankkinut Firenzen läheltä San Donaton tilukset ja niiden mukana Toscanan suurherttualta ruhtinaan arvon. Demidovin perhe sai anteliaisuutensa johdosta Firenzen kunniakansalaisoikeudet. Nuorempi veli Anatol, joka oli naimisissa prinsessa Mathilde Bonaparten kanssa peri San Donaton ja ruhtinaan arvon. Ruhtinas Anatol kuoli lapsettomana ja Auroran poika Paul peri setänsä suunnattoman omaisuuden ja San Donaton ruhtinaan arvon.

Aurora Karamzinin pojantytär Aurora Demidov meni naimisiin prinssi Arseni Karageorgevitsin kanssa 1892. Heidän poikansa Jugoslavian prinssihallitsija Paul Karageorgevits oli naimisissa Tanskan ja Kreikan prinsessan Olgan kanssa. Heidän tyttärensä prinsessa Elisabeth on amerikkalaisen filmitähden Catherine Oxenbergin äiti.


I.Vanhemmat: Eva Gustava von Willebrand & Carl Johan Stjernvall

II.Ernst Gustav von Willebrand (Veli) & Vendela Gustava von Wright

Hedvig Ulrika von Willebrand (Sisko) & Wilhelm Mauritz Klingspor

Eva Albertina von Willebrand (Sisko) & Fredrik Lebell

III.Sofia Catarina Jägerhorn af Spurila & Ernst Gustaf von Willebrand

IV.Barbro Juliana von der Pahlen & Johan Anders Jägerhorn af Spurila

V.Sofia Helena Forbes & Fredrik Adolf von der Pahlen

VI.Christina Boije (Gennäs) & Ernst Johan Forbes

VII.Erik Mårtensson Boije & Anna Larsdotter Fleming

VIII.Mårten Nilsson Boije & Margareta Hansdotter Björnram

IX.Brita Kristersdotter Horn af Åminne & Nils Andersson Boije

X.Krister Klasson Horn af Åminne & Ingeborg Siggesdotter Sparre


http://jssgallery.org/Paintings/Princess_Demidoff.htm

http://famousdiamonds.tripod.com/sancydiamond.html



Marie Antoinette


Wieniläistyttö Marie Antoinette oli vain 14-vuotias kun hänet naitettiin Ranskan kruununprinssi Ludvig XVI:n puolisoksi. Ranskan kuningattarena Marie Antoinette joutui rapistuvan kruununvallan parjatuksi ikoniksi, jonka väitetään kansan vaatiessa leipää tokaisseen kuuluisat sanat: ”Ihmisillä ei ole leipää. Miksi he eivät sitten syö kakkua?” Todellisuudessa Marie Antoinette ei koskaan lausunut noita kohtalokkaita sanoja, jotka kiihdyttivät Ranskan vallankumouksen lähtölaskentaa.

Marie Antoinette syntyi 2.marraskuuta 1755 Itävallan keisarinna Maria Teresian 15. lapsena. Aikakauden muiden hallitsijoiden tavoin keisarinna Maria Teresia pani lastensa avioliitot palvelemaan poliittisia tarkoitusperiään. Marie Antonian ja Ranskan kruununprinssin avioliiton poliittisena päämääränä oli vahvistaa Itävallan ja Ranskan välistä liittoa. Kun avioliitosta päästiin sopimukseen, Maria Teresia myönsi 400 000 dukaattia tyttärensä kapioihin ja lokakuussa 1769 annettiin käsky korjata kaikki tiet, jolla arkkiherttuatar kulkisi matkalla Ranskaan. Nuori morsian luovutettiin 6. toukokuuta 1770 Ranskan rajalla. Hän ei saanut ottaa mukaansa mitään entisestä kotimaastaan, ja sulhasestaankin tuleva kuningatar oli nähnyt vain miniatyyrimuotokuvan. Pian Marie Antoinette kohdattua sulhasensa Ludvig XVI:n hän huomasi, että prinssin muotokuvan tehnyt taiteilija oli ollut lempeä prinssiä maalatessaan, sillä sulhoa ei voinut parhaalla tahdollakaan sanoa komeaksi. Ludvig XVI oli lyhyt, tanakka ja vähäsanainen nuori mies.